
Musiikki, joka pysäyttää
Olen aika laiska menemään itse konsertteihin. Opin kuulemma laulamaan ennen kuin puhumaan ja pienenä halusin laulaa jokaiselle, joka tuli vastaan. Niinpä minusta on tullut enemmänkin aktiivinen musiikin tekijä kuin kuuntelija.
Valitsen yleensä hyvin tarkkaan, mihin konserttiin suuntaan kuuntelijaksi. Minulle on tärkeää, että musiikkia tehdään täydestä sydämestä. Kartanontien musiikin taiteilijoihin olen tutustunut ensin kuulijana. He ovat mukana siksi, että heidän musiikkinsa on koskettanut aivan erityisesti!
Selloduo Varosella on ihmeellinen kyky viedä kuulija näkymättömään maailmaan, joka on olemassa vain hetken. Välillä näen kuulijana musiikkia erilaisina muotoina, usein nautin elämän ihanuudesta ja joskus musiikki raastaa sielua niin syvältä, että surematon suru pääsee esiin, vaikka sitä kuinka yrittäisi estellä. Selloduo Varosen ja Jaakko Löytyn viime syksyn yhteiskonsertti sai minut itkemään niin monta kertaa, että aloin jo vilkuilla vieressä olevaa, mahtaako hän kestää vieressäni istumista. Onneksi huomasin, että aika moni muukin itki, oli helpompi antaa kyynelten valua.
Harmonikkataiteilija Harri Kuusijärveä kuulin ensimmäistä kertaa häissä. Olin aivan mykistynyt: onko haitarista mahdollista saada irti tuollaisia maailmoja?!!! Menin heti pyytämään hänen yhteystietonsa. Vaikka olen esiintynyt hänen kanssaan ja hänen musiikkinsa on saattanut minut alttarille häissäni, en edelleenkään ole saanut selville, miten hänen soittonsa pystyy olemaan niin uskomattoman hienoa, sitä ei pysty sanoilla kuvailemaan!
Olin kuullut monelta ihmiseltä, että Mikko Perkola on muusikko, joka soittaa aidosta rakkaudesta musiikkiin. Kun vihdoin viimein sain aikaiseksi mennä kuuntelemaan hänen soittoaan, minua alkoi todella harmittaa, mitkä konsertit olen vuosien varrella menettänyt! Sain penkissä istuessani tehdä työtä, etten olisi alkanut laulaa mukana! Niinpä otin häneen yhteyttä, jotta saan laulaa mukana:)
Laulajana arvostan sitä, jos kuulija konsertin jälkeen päästää hetkeksi omaan maailmaansa ja saan kuulla, miten musiikki vaikutti häneen. On ainutlaatuista saada nähdä musiikin koskettavan syvältä!
Emmi Wirta