Konsertissa soivat vuoroin upeat barokkisävelet ja renessanssilaulut kansanmusiikilla maustettuna. Mezzosopraano Emmi Wirran ja Selloduo Varosen yhteiskonsertissa musiikki virtaa luuttulaulujen kauniiden melodioiden kautta täyteläiseen barokkiin. Kansanlaulut eri maista muistuttavat kevään ja kesän tulosta lintujen lauluin.
Valon säveliä –konsertin aloittavat luuttulaulut, jotka kansanlaulunomaisesti kertovat elämästä iloineen ja suruineen. Mukana on niin 1600 -luvun kalastusoppaassa ilmestynyt laulu siitä, kuinka elämän murheet unohtuvat lähtemällä kalaan, kuin laulu, jossa todetaan, että maalaiselämä saattaa olla ihmiselle lopulta onnellisempaa kuin hoveissa keikarointi. Välillä kaivataan taivaaseen ikuiseen iloon ja lepoon.
Konsertti jatkuu Selloduon juhlavilla barokkisävelillä. Ohjelmassa on mm. Claudio Monteverdin ja Antonio Vivaldin musiikkia.
Konsertin lopuksi kuullaan lintujen lauluja eri maista kansanlauluin ja -sävelmin. Selloduon kansanlaulusikermä punoo myös yhteen tunnetuimpia kansanlauluja elämästä iloiten.